Palvelupaikka

Kansainvälinen pullomuseo

Sonkajärvellä sijaitseva omaperäinen Kansainvälinen pullomuseo avattiin vuonna 1986. Idean isänä on Kuopion yliopiston fysiologian professori Osmo Hänninen, joka aloitti pullojen keräämisen 1970-luvulla. Pullomuseossa on noin 6500 pulloa, joista suurin osa on saatu lahjoituksina eri puolilta maailmaa.

Sonkajärvellä on paneuduttu pullojen historiaan ja nykypäivään. Pulloihin erikoistunut lasimuseo, kansainvälinen pullomuseo, avattiin Sonkajärvellä vuonna 1986. Museon kokoelmissa on noin 6000 eri puolilta maailmaa kerättyä ja kortistoitua pulloa vanhasta suomalaisesta mahapullosta ja parrunpätkästä kiinalaiseen akupunktio-, hajuste-, hyttyskarkotepulloon. Pullokokoelmat ovat kiehtovan värikäs katsaus oman maamme ja vieraiden maiden kulttuurihistoriaan.

Pullomuseo on esteettisesti nautittava nähtävyys. Valaistuissa vitriineissä lasin kauneus, herkät värit ja muotojen rikkaus pääsevät oikeuksiinsa. Pullojen paljoudesta johtuen kokoelmia vaihdetaan aika ajoin.

Lisätietoa pullomuseon toiminnasta saa kunnan kulttuurisihteeriltä.

Käyntitiedot

Museokuja 3
74300 Sonkajärvi

Palveluajat

Avoinna 26.6.-25.8.2024 ke-su klo 10-16 ja muina aikoina ryhmille sopimuksesta.

keskiviikko–sunnuntai 10.00-16.00 

Muut yhteystiedot

Sähköposti

Puhelin

  • +358 406750027 (pvm/mpm)

    Puhelu tähän numeroon maksaa:

    • paikallisverkkomaksun (pvm), kun soitat kiinteästä verkosta.
    • matkapuhelinmaksun (mpm), kun soitat matkapuhelimesta.
    • ulkomaanpuhelumaksun, kun soitat ulkomailta.

    Maksut määräytyvät soittajan operaattorin hinnaston mukaan.

Verkkosivu

Sijainti kartalla

Liittyvät palvelut