Verkkoasiointi

ilppa

Toimijana sinun on tehtävä elintarvike- ja terveydensuojelulain 13 § 1 momentin mukaisesti ilmoitus toiminnan aloittamisesta tai toiminnan olennaisesta muuttamisesta kuukautta ennen toiminnan aloittamista tai suunniteltua muutosta.

Ilmoitus toiminnan aloittamisesta tai olennaisesta muuttamisesta sekä toimijan vaihtumisesta on maksullinen. Maksu perustuu valvontayksikön ympäristöterveydenhuollon taksaan. Jos ilmoituksessa on mukana molempien lainsäädäntöjen alaista toimintaa, niin ilmoituksesta voi tulla kaksi erillistä maksua.

Toimijana voit myös ilmoittaa sairastumisesta tai haitasta, jonka epäilet johtuneen toimintasi elintarvikkeesta, talousvedestä tai uimavedestä.

Lisäksi toimija voi katsella omia rekisteritietojaan.

Palvelusta ilmoitukset menevät oman kunnan ympäristöterveydenhuollon yksikköön käsiteltäväksi. Valvontayksikkö antaa sinulle todistuksen ilmoituksen käsittelystä.

Kuluttajana voit ilmoittaa sairastumisesta tai muusta reaktiosta, jonka epäilet aiheutuneen elintarvikkeesta, talousvedestä tai uimavedestä, esimerkiksi ruokamyrkytysepäily-tilanteessa. Lisäksi kuluttujana voit ilmoittaa haitasta, jonka olet havainnut elintarvikkeessa, talousvedessä tai uimavedessä.

Verkkosivu

Siirry verkkoasiointiin