Oinasjärvi - kyläyhdistys

Oinasjärventien kyläyhdistys

 

Vuonna 1982 perustettu Oinasjärventien kyläyhdistys on virkeä ja elinvoimainen, eteenpäin suuntaava kylä, jonka toiminta on ollut koko ajan aktiivista ja perustajajäsenistä on vielä monta henkilöä johtokunnassa.

Oinasjärventien kyläyhdistyksellä on valaistu latu, jonka yhteydessä on kaikkien hiihtäjien ja retkeilijöiden käytettävissä oleva Mustanjoen kota sekä leikkikenttä Mustanjoella, joiden kunnostus ja valvonta kuuluvat toimintaan.

 

Mustanjoen leikkikenttä

Valaistu latu

Oinasjärvellä on kahden kilometrin pituinen, latukoneella hoidettu valaistu latu hiihtäjien käytettävissä. Kesällä latupohjalla on pururata lenkkeilyä varten.

Nurmijoki

Sijaitsee Pohjois-Savossa, Sonkajärven pitäjässä. Joki saa alkunsa Jyrkän koskesta ja päättyy Koirakoskeen. Kokonaisuudessaan 25 km pitkä koskireitti koostuu yhdeksästä koskesta ja joistakin välissä olevista järvistä. Joen istukaslajeina ovat harjus sekä taimen. Luontaisia saalislajeja ovat harjus, taimen, hauki sekä ahven. Sallittuja kalastusmenetelmiä joessa ovat perhokalastus sekä heittokalastus. Palveluvarustukseen kuuluvat laavu (2), tulipaikka (4) sekä kota (1). Tarkempaa tietoa kalastusluvista yms.

Rakennukset

 

Mustanjoen kota. Aina avoinna...kaikkien käytettävissä.

Kota sijaitsee Sonkajärven kirkonkylältä päin tultaessa Mustanjoen suoran päässä vasemmalla. Kota ja puuvarasto on rakennettu 2003, wc on rakennettu vuonna 2004. Kodan kautta kulkee kirkonkylältä tuleva latukoneella ajettu latu, joka kiertää lenkin Kuljun rinteen alta. Latu on osa maaliskuussa hiihdettävää Elekko-hiihto latua. Lisäksi Kodan kautta kulkee nimensä mukainen Kota-latulenkki.

 

 

Oinaspirtti. Kyläyhdistyksellä on mahdollisuus käyttää Oinasjärven Jahtimiesten majaa kokous- ja juhlapaikkana.

Kaislaleikkuri

Kyläyhdistys on ostanut kaislaleikkurin alueen vesistöjen ruohikoiden leikkaamista varten. Alueen vesistöjen kunnostusta varten leikkuri on saatavilla korvauksetta.

Kylän alueen ulkopuolisille leikkuria vuokrataan 50 euroa/vrk. Koneen käyttö neuvotaan. Lisätietoja antavat Raimo Komulainen, p. 0440 809 111.

 
Kyläyhdistyksen johtokunta

Yhteystiedot:

Puheenjohtaja

Raimo Komulainen

0440 809 111

raimo.j.kom@gmail.com

Varapuheenjohtaja

Arto Korhonen

0500 182 299

arto.korhonen60@hotmail.com

Sihteeri

Eija Kainulainen

040861 7834
eija.kainulainen10@gmail.com

Jäsen

Airi Huttunen

Jäsen

 

Taisto Hyttinen

Jäsen

Reija Karppinen

Jäsen

Asko Komulainen

 

Jäsen

Maire Komulainen

Jäsen

Kaija Leskinen

 

Jäsen

Kai Raatikainen