Opiskelijahuolto
Opiskelijahuoltoon kuuluu opiskelijoiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Opiskelijahuollolla edistetään opiskelijoiden tasapainoista kasvua ja kehitystä, edistetään välittämisen ja myönteisen vuorovaikutuksen kulttuuria kouluyhteisössä sekä varmistetaan kaikille tasavertainen oppimisen mahdollisuus. Opiskelijahuollon avulla pyritään ehkäisemään ja tunnistamaan oppimisen esteitä, oppimisvaikeuksia sekä muita ongelmia riittävän ajoissa sekä puuttumaan niihin. Tavoitteena on luoda turvallinen ja terve oppimis- ja työympäristö, suojata mielenterveyttä ja ehkäistä syrjäytymistä sekä edistää työyhteisön hyvinvointia.
Opiskelijahuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville, ja sitä toteutetaan yhteistyössä kotien kanssa. Opiskelijahuoltotyötä voidaan koordinoida ja kehittää moniammatillisessa opiskelijahuoltoryhmässä. Silloin noudatetaan eri ammattiryhmiä koskevia sekä muita tietojensaantia ja salassapitoa koskevia säädöksiä.
Kuraattori voi olla oppilaan tukena kouluarjessa ja tavata oppilaan kanssa esimerkiksi kaverisuhdeasioihin liittyen, koulunkäynnin haasteiden sekä motivaatiopulmien vuoksi, sekä mielen hyvinvointiin ja itsetuntoon liittyvissä asioissa. Kuraattorin kanssa voi keskustella luottamuksellisesti kouluhyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä, mahdollisista elämänmuutoksista ja kodin arkeen liittyvistä asioista. Yksilöllisen opiskeluhuoltotyön ohessa kuraattori osallistuu koulun yhteisölliseen opiskeluhuoltotyöhön esimerkiksi ryhmä- ja luokkatasolla, sekä toimii osana koulun yhteisöllistä toimintaa.
Oppilaan tuki voidaan järjestää yhteistyössä mm. koulun, perheiden ja yhteistyötahojen kanssa.
Työn painopiste on ennaltaehkäisevässä ja varhaisen vaiheen tuessa.
Oppilas voi hakeutua kuraattorille ottamalla yhteyttä puhelimella tai wilman kautta esimerkiksi huoltajan, opettajan tai terveydenhoitajan välityksellä.
Kuraattoripalveluissa on otettu 4.8.2025 käyttöön sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmä Saga. Kuraattori kirjaa Sagaan käynneistä ja muusta työskentelystä oppilaan/opiskelijan asiassa. Asiakastyön tekstit siirtyvät Kantaan ja tulevat myöhemmin (vuoden 2026 aikana) nähtäville Omakannan kautta sekä oppilaalle/opiskelijalle että huoltajalle.
Toivon, että olette matalalla kynnyksellä yhteydessä!
Kuraattori
Psykologi työskentelee yhteistyössä oppilaiden, oppilaiden huoltajien, koulun henkilökunnan sekä tarvittaessa muiden oppilasta hoitavien tahojen kanssa.
Esikoulussa psykologin tehtävä on tukea lasten kouluvalmiuksia ja tarvittaessa arvioida tuen tarpeita ja tarjota tukea mm. kasvuun, kehitykseen ja tunne-elämään. Peruskoulussa psykologin tehtävänä on arvioida ja selvittää lapsen kehityksessä, koulunkäynnissä tai oppimisessa esiin tulevia pulmia ja tarjota näihin tukea. Lukiossa psykologin tehtäviin kuuluu myös tarjota lyhyt kestoisia tukikäyntejä, joissa voidaan käydä läpi opiskelun ja jaksamisen haasteita, mielialaoireita, stressiä ja kaikenlaisia elämänmuutoksia sekä kriisejä.
Lisäksi psykologi voi tarjota neuvontaa ja ohjausta myös huoltajille. Psykologi tarjoaa myös konsultaatioapua koulun henkilökunnalle ja voi osallistua koululaisten hyvinvoinnin edistämiseksi tarkoitettuun yhteisölliseen työhön.
Terveydenhoitaja on tavattavissa Sonkajärven lukiolla syyslukukaudella parillisilla viikoilla maanantaisin (poislukien vko 42). Terveydenhoitajan huoneen löydät alakoulun puolelta 2. kerroksen porrasaulasta.
Voit varata ajan Wilman tai sähköisen asioinnin kautta.
Avovastaanotto on paikalla ollessani klo 11.00–11.30, jolloin voit tulla ilman ajanvarausta.
Opiskeluterveydenhuollon palvelut
Palveluihin kuuluvat mm.:
- lakisääteiset terveystarkastukset
- sairausasiat (tapaturmat, hoito-ohjeet, lähetteet, jatko-ohjaus)
- rokotukset
- seksuaaliterveys ja raskauden ehkäisy
- mielenterveys ja päihdeasiat
- tarvittaessa mukana monialaisissa oppilashuollon palavereissa
Lääkärin terveystarkastus tehdään joko ensimmäisen tai toisen opiskeluvuoden aikana.
→ Aika varataan terveydenhoitajan kautta.
Muistathan perua ajan, jos et pääse tulemaan!
- Käyttämättä jäänyt aika tulee perua viimeistään 24 tuntia ennen vastaanottoaikaa.
- Yli 18-vuotiailta peritään 73,70 € maksu, jos aikaa ei ole peruttu ajoissa.
- Alle 18-vuotiailta maksua ei peritä.
- Maksu voidaan jättää perimättä hyväksyttävästä syystä, kuten äkillisestä sairastumisesta.
Toisen asteen opiskelijoiden digitaalinen terveyskysely käyttöön 1.9.2026
Opiskeluterveydenhuollon digitaalinen terveyskysely otetaan käyttöön 1.9.2026 alkaen. Uudistuksen myötä kaikki lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat täyttävät opintojensa alussa digitaalisen terveyskyselyn. Digitaalinen terveyskysely on keskeinen osa opiskeluterveydenhuollon terveystarkastuksia, jotka toteutetaan jatkossa tarveperusteisesti.
Uudistuksen tavoitteena on
- parantaa terveystarkastusten yhdenvertaisuutta
- kohdentaa tuki aiempaa paremmin opiskelijoiden yksilöllisiin tarpeisiin
Terveyskysely ohjaa terveystarkastusten ajankohtaa.
Digitaalisesta terveyskyselystä on käytössä kaksi versiota:
- oppivelvollisuusikäisille opiskelijoille
- aikuisopiskelijoille (19 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat)
Oppivelvollisuusikäisille terveystarkastuksen ajankohta määräytyy terveyskyselyn vastausten perusteella joko ensimmäiselle tai toiselle opiskeluvuodelle. Poikkeuksena SORA-alan opiskelijat, jotka tarkistetaan aina ensimmäisenä opiskeluvuotena.
Aikuisopiskelijoiden terveystarkastukset toteutetaan jatkossa yksilöllisen tarpeen perusteella. Aikuisopiskelija varaa aina itse ajan terveystarkastukseen.
Opiskelijalla on aina mahdollisuus ottaa yhteyttä opiskeluterveydenhuoltoon myös oma-aloitteisesti, jos terveydestä, hyvinvoinnista tai opiskelukyvystä herää huolta.
Digitaaliseen kyselyyn vastaaminen
Opiskelija saa syyskuun aikana Wilma viestillä ohjeet ja linkin terveyskyselyn täyttämiseen opiskeluterveydenhuollosta. Kysely täytetään sähköisesti Omaolo-palvelussa ja vastaaminen edellyttää vahvaa tunnistautumista, esimerkiksi pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Kysely täytetään koulupäivän aikana oppitunnilla. Mikäli opiskelija on kyseisenä päivänä poissa koulusta, kyselyn voi täyttää myös kotona.
Jos sähköisen kyselyn täyttäminen ei ole mahdollista, kyselyn voi saada myös paperisena opiskeluterveydenhuollosta pyytämällä.
Kutsuntojen ennakkoterveystarkastus yhdistyy opiskeluterveydenhuoltoon
Vuoden 2027 alusta opiskeluterveydenhuollon terveystarkastukseen yhdistetään oppivelvollisilla kutsuntojen ennakkoterveystarkastus. Uusi digitaalinen terveyskysely korvaa erillisen Puolustusvoimien terveyskyselyn.
Vinkki opiskelijalle
Sujuvan asioinnin varmistamiseksi kannattaa rekisteröityä mahdollisimman pian OmaSavon käyttäjäksi. Näin sähköinen ajanvaraus ja asiointi opiskeluterveydenhuollon kanssa onnistuvat helpommin.
Lisätietoja:
OmaSavo - Pohjois-Savo
Lue lisätietoa THL:n tiedotteesta Uusi digitaalinen terveyskysely sujuvoittaa toisen asteen opiskelijan terveydenhuoltoa
Uusi digitaalinen terveyskysely sujuvoittaa toisen asteen opiskelijan terveydenhuoltoa - THL

Koulukuraattori
Maarit Aho
koululla ti - to (ei 18.8, 8.9, 29.9, 20.10, 10.11, 1.12.)
040 154 6933
Kouluterveydenhoitaja
Kettunen Niina
lukiolla parillisten viikkojen maanantait
p. 040 712 1085
Koulupsykologi
Passoja Heidi
koululla to-pe
p. 044 711 3002
yhteydenotot myös Wilman kautta
Suun terveys
ajanvaraus arkisin klo 7.45 - 16.00
017 273 4500
kiireellinen hoito viikonloppuisin ja
arkipyhinä klo 8.00 - 9.00
017 174 020
Lääkäri ja hoitaja (perusterveydenhuolto)
ma - to klo 8.00 - 16.00
pe klo 8.00 - 15.30
017 273 4600
Päivystysapu
Kiireellinen asia virka-ajan ulkopuolella
116117
Hätänumero
112