Pohjoismäki

Pohjoismäki sijaitsee Paisuan ja Koirakosken välissä, 20 km päässä Sonkajärveltä ja 40 km päässä Iisalmesta. Pohjoismäki on vanhaa asutusaluetta, jonne asukkaita on houkutellut kaunis mäkimaisema. Kyläyhdistys omistaa Kotaharjulla näkötornin sekä kodan oheisrakennuksineen.
Katso Google Mapsista missä Kotaharjun näköalatorni sijaitsee
Pohjoismäen 20-metrinen näköalatorni kohoaa yli 230 metrin korkeudelle merenpinnasta. Se ja sitä ympäröivä Kotaharjun retkeilyalue ovat avoinna ympäri vuoden. Kotaharjun retkeilyalueen muodostavat näköalatornin lisäksi Kotaharjun maja ja luontopolkuverkosto. Majalla on mahdollisuus esimerkiksi makkaran- ja letunpaistoon. Ulkoiluun ja lenkkeilyyn sopivat hyvin lisäksi alueen lukuisat metsäautotiet. Kesäaikaan näköalatornin yhteydessä toimii myös Kiipeli kioski. Osoite Kotaharjuntie 111, 74300 Sonkajärvi (Google Maps) ⇒
Lisätietoa
Pohjoismäki sijaitsee Paisuan ja Koirakosken välissä, 20 km päässä Sonkajärveltä ja 40 km päässä Iisalmesta. Pohjoismäki on vanhaa asutusaluetta, jonne asukkaita on houkutellut kaunis mäkimaisema. Legendan mukaan Pohjoismäen päältä näkee viiden kirkon tornit yhtä aikaa. Tiettävästi kylällä on ollut asutusta aina 1800-luvulta lähtien. Pohjoismäki mainitaan kuitenkin jo vanhassa pitäjänkartassa, joka on kartoitettu vuosilta 1755 – 1757.
Maaperä on ravinteikasta, mutta kivistä moreenimaata. Viljelijöitä peltojen kivisyys on aina haitannut, mutta sitkeydellä kivenkoloissa on saatu viljeltyä makeaa leipää. Metsät ovat kuusivaltaisia. Välillä on lehtomaisia kankaita, joissa on paljon luonnonlähteitä ja leppäkin viihtyy.
Pääelinkeinona Pohjoismäellä on ollut maatalous, mutta 1960–1970 elinkeinorakenteen muuttuessa nuoret muuttivat toimeentulon perässä suurempiin asutuskeskuksiin.
1980-luvun puolivälissä tapahtui kuitenkin erikoinen muuttoliike, jolloin monet entiset pohjoismäkeläiset palasivat perheineen takaisin synnyinsijoilleen. On perustettu oma yritys tai töissä käydään Iisalmessa tai Sonkajärvellä. Myös "eläkeläispaluumuuttajia" on kylälle tullut useita.Takaisinmuutto jatkuu edelleen.
1997 Pohjoismäellä oli asukkaita 87, kesäasukkaita 12 ja talouksia 29. Nykyisin Pohjoismäellä on asukkaita 70, kesäasuntoja 14 ja talouksia 30.
Historia
Tässä muutamia poimintoja Pohjoismäen kylän historiasta. Kylä tunnettiin aiemmin Sälevän kylänä. Lisää voi lukea Närelenkistä, joka on koirakoskelaisten ja pohjoismäkeläisten yhdessä kokoama kyläkirja.
Pohjoismäellä on yksi järvi, Suuri- Luotonen. Järvi on ollut ennen nykyistä suurempi, mutta vuonna 1910 järven laskusuunta muuttui ja vedenpinta laski metrillä. Vedet karkasivat silloin läheiseen Saukkolampeen. Järveä on kunnostettu muun muassa ruoppaamalla. Järven rannalla on kylän uimaranta, Kertunranta ja alue laitetaan kuntoon kesäisin kylätoimikunnan toimesta talkoovoimin.
Sälevän (Pohjoismäen) koulu rakennettiin 1900-luvun alussa. Silloinen koulurakennus paloi 1908, väliaikaisesti koulua pidettiin Lukkarisen talossa ja nykyinen koulurakennus rakennettiin 1913. Koulun toiminta lakkautettiin 1967 ja oppilaat siirtyivät Paisuan koulupiiriin sekä myöhemmin myös Koirakosken koulupiiriin. Lakkautuksen jälkeen koulurakennus on ollut yksityiskäytössä.
Pohjoismäentie on rakennettu 1957 ja Teerimäentie 1958. Siihen saakka tien virkaa toimitti kärrypolku. Linja-autovuorot ovat liikennöineet Pohjoismäentietä vuodesta 1976 lähtien.
Puhelin Pohjoismäelle saatiin 1968 ja Höyryssä toimi aluksi puhelinkeskus. Sähköt tulivat kylälle 1970.
Kyläyhdistys
Pohjoismäen kylätoimikunta perustettiin 1979 yhdessä Koirakosken kanssa. Pohjoismäki erosi omaksi kylätoimikunnaksi 1989 Toivo Kortelaisen johdolla. Kylätoimikunta pyrkii kehittämään kylää ja lisäämään sen viihtyvyyttä. 25. toukokuuta 2011 Pohjoismäen kylätoimikunta muuttui Pohjoismäen kyläyhdistykseksi ja rekisteröityi.
Pohjoismäellä talkootyöt ja yhdessä toimiminen on aina ollut suuri vahvuus. Talkoilla on pidetty yllä rukiinviljelyperinnettä, on kunnostettu uimarantaa ja rakennettu Kotaharjun maja ja näköalatorni. Talvella pidetään auki hiihtolatua, kesällä voi pelata Kotaharjulla lentopalloa ja kaikkina vuoden aikoina mukavat ulkoilu- ja lenkkeilymaastot kutsuvat kulkijoita.
Kotaharju
Kotaharjun majasta on muodostunut kylätoiminnan keskus ja majaa ja sen ympäristöä on kehitetty vuosien aikana.Majan rakennushanke aloitettiin keväällä 2000 ja avajaiset pidettiin saman vuoden syksynä. Sittemmin Kotaharjulle on myöskin rakennettu 20 metriä korkea näköalatorni.
Kotaharjulla järjestetään vuosittain erilaisia kylätapahtumia, mm. koko perheen ulkoilupäivä keväällä, kesäillanvietto yhdessä lomalaisten kanssa heinäkuulla ja Uutta Vuotta on otettu vastaan majalla jo monta kertaa. Lisäksi Kotaharjulla pidetään kylätoiminnan kokoukset ja tarinailtoja. Perinteeksi on muodostunut myös järjestetään kesäisin maakirkko ja joulukuussa metsäkirkko yhdessä Sonkajärven seurakunnan kanssa.
Kotaharju on erinomainen retkipaikka ja majalla on avoimet ovet. Siellä voi kiehauttaa nokipannukahvit, paistaa makkaraa tai lettuja sekä loimuttaa lohta.
Puheenjohtaja
Arto Moisanen
040 5903 555
arto.moisanen@gmail.com
Sihteeri-rahastonhoitaja
Tiina Lumberg
044 9827795
tiina.lumberg@gmail.com
Pohjoismäen kyläyhdistys facebook-sivut ⇒
Kotaharjun näköalatorni ja retkeilyalue (Kylään.fi) ⇒