• På svenska
  • In English
  • Auf Deutsch

Jaa sivu

EtusivuSuomeksiPalvelutMatkailuJyrkkäErämaa

 

Erämaa keskellä Suomea

Sonkajärvellä ihminen saa todellisen kosketuksen erämaaluontoon. Alueen vaihteleva luonto - rehevät ja karut metsäalueet lakkasoineen, korkeat vaarat, runsaat vesistöt koskineen sekä monipuolinen eläimistö - tarjoaa luonnossa liikkuvalle lomailijalle lukuisia vaihtoehtoja. Luonto on sonkajärveläisen eksotiikkaa parhaimmillaan. Jyrkän monipuolisessa maastossa mutkittelee merkitty erävaellusreitti Volokinpolku laavuineen ja pitkospuineen. Laakajärvi, Kiltua sekä Haajaistenjärvi ovat Ylä-Savon parhaita vetouistelujärviä. Aikoinaan perhokalastuksen uranuurtaja Juhani Aho viihtyi Nurmijoella ja hänen nimeään kantavan valtakunnallisen Juhani Ahon perhokerhon kotijoki on juuri Nurmijoki. Jyrkällä on paljon tarjottavaa myös kulttuurihistoriasta kiinnostuneille. Jyrkällä toimi 1831-1919 rautaruukki, joka edustaa taloushistoriaamme parhaimmillaan.

 

Luonto ja asutus

Luontonsa, kuten sijaintinsakin puolesta Jyrkkä on Savon ja Kainuun rajalla. Siten myös maisemat ovat kaksijakoisia ollen toisaalta tyypillistä savolaista pienipiirteisesti kumpuilevaa maastoa, toisaalta Kainuun ja Pohjois-Karjalan vaaramaisemaa. Alueen vesistöt sekä maanpinnan muodot ovat luode-kaakko suuntautuneita kertoen mannerjään vetäytymisestä alueelta n. 9000 vuotta sitten. Maaperä koostuu kivi- ja hiekkapohjaisesta vaihtelevan paksuisesta moreenista ja sitä peittää suurelta osin suot (n. 40% maa-alasta) ja kuivat kangasmetsät (n. 30% maa-alasta). Kasvillisuudeltaan alue kuuluukin eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen. Metsämaisemassa ovat kaskeamisen vaikutukset puulajisuhteisiin edelleen nähtävissä lehtipuiden määrässä. Tosin kuusettuminen etenee vanhoilla kaskialoilla kovaa vauhtia.

Peltoviljely on keskittynyt pääasiassa mäkien päälle johtuen suotuisasta mikroilmastosta ja hedelmällisemmästä maaperästä kuin alavilla seuduilla. I. K. Inha onkin todennut savolaisessa maisemassa olevan harvassa sellaisen mäen tai vaaran, jota ei olisi muutettu hakamaaksi, kaskettu useaan kertaan tai vierretty ja jätetty laitumeksi. Jyrkälläkin on useassa paikassa havaittavissa entisten laidunmaiden jäljet katajikkoineen. Jokien ja järvien rannoilla on myös jonkin verran viljelyksiä. Soita on aikoinaan ojitettu runsaasti peltoviljelyn tarpeisiin. Viljelymaiseman erityispiirteenä on pelloilta raivatuista kivistä kootut kiviaidat ja –kasat. Myös kaskiviljelyn muovaamia maisematyyppejä on jäljellä. Etenkin kylien lähellä olevat laidunhaat ja –ahot ovat tyypillisiä. Nykyisin viljelystä on monin paikoin jo luovuttu, ja pellot ovatkin alkaneet metsittyä. Viljelyn loppumisella on ollut myös suuri vaikutus alueen kulttuurimaisemaan sen muuttuessa suljetuksi.

Asutuksen sijoittumisessa on yhä näkyvissä menneisyys luonnon antamine reunaehtoineen. Koska pellot sijoittuivat mäkien päälle, on asutuskin ollut sijainniltaan usein mäki- ja peltoasutusta. Myös kulkuväylät (tiet ja vesistöt) ovat vaikuttaneet asutuksen sijoittumiseen. Etenkin 1800-luvun puoliväliin saakka järvien ja jokien läheisyydellä oli asutukselle suuri merkitys, koska teitä oli vielä melko niukasti. Nykyisin luonto ei enää säätele asutuksen sijoittumista siinä määrin kuin ennen elinkeinojen siirtyessä pois alkutuotannosta. Siten myös asutus on siirtynyt pois perinteisiltä paikoilta.

"Urheilukalastajaa viehättää näissä vesissä eniten mullonen, joka kasvaa jotenkin suureksi. Puhutaan 6-10 kiloa painavista yksilöistä, mutta kalallahan on ominaisuus kasvaa pyynnin jälkeenkin, vuodesta toiseen. Mulloset täällä ovat lyhyitä ja tanakoita sekä väkeviä ja erittäin vilkkaita. Niillä on runsaasti sitä, jota englantilainen kutsuu nimellä "fighting spirit", taistelumieltä."

(Eräkirjailija Ludvig Munsterhjelmin kokemuksista Sonkajärven Nurmijoella Tapiola-sarjan kertomuksessa "Muuan urheilukalastajan paratiisi")